
Seniorikoiran ruokinta – näin tuet ikääntyvän koiran terveyttä
Ikääntyvä koira ei ole sairas, mutta sen elimistö muuttuu iän myötä. Aineenvaihdunta hidastuu, makuaisti heikkenee ja lihasmassa vähenee. Oikein suunniteltu

Ikääntyvä koira ei ole sairas, mutta sen elimistö muuttuu iän myötä. Aineenvaihdunta hidastuu, makuaisti heikkenee ja lihasmassa vähenee. Oikein suunniteltu

Lyhyt vastaus: ei.Et voi käytännössä toteuttaa koirallesi täysin samaa ruokavaliota kuin sudella, ellet hanki jatkuvasti vapaana elänyttä riistaa, jota ei

Koira ruokinta on yksi tärkeimmistä osa-alueista lemmikin terveyden, käyttäytymisen ja elämänlaadun kannalta. Oikeanlainen ruokavalio vaikuttaa suoraan koiran jaksamiseen, vastustuskykyyn ja

Koiran vilja-allergia on termi, joka nousee usein esiin keskusteluissa koiranruoasta ja mahdollisista yliherkkyyksistä. Mutta kuinka yleinen vilja-allergia oikeasti on, ja

Koiran ruoka-aineallergia voi olla hämmentävä ja haastava ongelma sekä koiralle että omistajalle. Vaikka ruoka-aineallergiat ovat koirilla harvinaisempia kuin esimerkiksi atooppinen

Koiria ja kissoja voi ruokkia monella eri tavalla – tärkeintä on, että ruokavalio on ravitsemuksellisesti tasapainoinen ja sopii juuri kyseiselle eläimelle.

Koiranpennun pyöreys voi näyttää suloiselta, mutta sen vaikutukset eivät ole harmittomia. Tutkimus on osoittanut, että pentuna ylipainoiset koirat sairastuvat todennäköisemmin nivelrikkoon ja elävät lyhyemmän elämän kuin pennusta asti hoikkina pidetyt yksilöt.

Koiranpennun kasvu on uskomattoman nopeaa: se voi moninkertaistaa painonsa vain muutamassa viikossa. Siksi oikea ravitsemus on kriittistä pennun terveelle kehitykselle.

Lemmikkieläinten valmisruuat, kuten koirien ja kissojen kuiva- ja märkäruuat, ovat tarkasti säädeltyjä tuotteita Euroopan unionissa. Niiden tulee täyttää lukuisia asetuksia ja suosituksia, jotka varmistavat tuotteiden turvallisuuden, läpinäkyvyyden ja ravitsemuksellisen laadun.